keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Meidän Mahti sai nimen :)! Ja miten hienon..!!

Voi mikä ihana päivä!! Tätä on niin odotettu :)!

Mahti sai siis vihdoin virallisen nimen!
Mahti on G-pentueen ainokainen. Kun juteltiin Katariina-kasvattajan kanssa joskus nimestä, hän sanoi että saa kertoa jos on ehdotuksia. Mieleeni tulikin, että nimessähän voisi jollain tapaa olla tuo sana Onni, kun se kulkee meillä mukana monenlaisissa yhteyksissä. On Eläinkoulutus Onni, OnniDog ja tämä vastikään Onnimaaksi kastettu paikka, missä asumme.

Niinpä hänestä tuli

Energetics Great Guardian of Happiness


Eikö ole upea nimi!!


Meillä on mennyt upeasti. Pakko kehua tätä jätkää ihan älyttömästi!
Mahti on mukana monessa, ellei kaikessa :D. 

Mahti on mainio matkakumppani, apulainen, seuran pitäjä, lohduttaja, hellyyspuuskailija, unikaveri, treenikaveri, kaikkea!


Mahtihan on ihan pian 4kk ikäinen. Ihan pienestä asti sillä on ollut yksi tosi selkeä ominaisuus, hyvin tarpeellinen ja ihailtava. Meinaan nukkuminen :D. Se pystyy lepäämään ja nukkumaan ihan missä vaan ja milloin vaan jos väsyttää. Se on ihanaa!


Perheen muiden koirien kanssa Mahti on tosi läheinen. Kun se on rauhallinen, mielellään jopa unessa, muut päästävät sen tosi mielellään nukkumaan viereensä. Kun sillä on kauhea riehu, se saa kyllä muilta kyytiä kun kehottavat sitä muualle leikkimään. Myös kissojen kanssa sujuu kivasti, niidenkin kanssa parhaat hetket on selvästi unisena :D.





Ollaan treenailtu tasaisen säännöllisesti, tärkeimpiä taitoja kuten sivua, seuruuta ja paikallaoloa. Näyttelytaidot ovat myös olleet kokoajan arkitreeneissä mukana! Muutamia temppuja ja aktivointejakin on jo ehditty opetella. 

Mahti on hirmu nopea oppimaan, ja äärimmäisen motivoitunut! Toki pojasta jo näkee, miten häiriöt alkavat vaikuttaa, ja tällä hetkellä panostan ihan erityisesti siihen, että häiriössäkin keskittyminen säilyy. Tehdään siis helppoja, tuttuja treenejä vahvoilla palkoilla, onnistumisten ja treeni-ilon takaamiseksi.



Mahtihan oli mukana myös meidän OnniDog-koiratapahtumassa! Siitä tulee kuvineen kokonaan oma päivitys, koska siellä oli niiiiin hurjan paljon kaikkea hienoa! Varsinaisiin treeneihin ei ehditty koska minulle tapahtuma tänä vuonna oli kovin kiireinen, mutta kaikkea muuta ehdittiin kokea :)

Ainiin, me ollaan tälle meidän tilalle tehty faceen oma sivu, Onni Maalla. Siellä voi seurata Mahdin elämää myös, sekä näiden muiden eläinystävien :)! Täällähän asustaa kaksi aasia, lampaita, kanoja, ankkoja, pupuja, marsuja, kissoja sekä tietysti koirat :)!


Palataan pian taas, ihanaa syksyä!

torstai 3. elokuuta 2017

Supertärkeitä vinkkejä koiranpennun tuloon valmistautuville... OSA 1/500

Sitähän oppii elämässä yhtä ja toista, joskus kantapään kautta, joskus sitä on etukäteen viisas.
Jos joku muu pystyy olemaan näiden vinkkien avulla etukäteen viisas niin kiva.

Kahvi
  • Kahvin suhteen kannattaa varautua muutamalla tavalla. Ensinnäkin, varaa riittävästi termosmukeja, koska jos olet oikeasti ehtinyt ja muistanut keittää aamukahvin (mikä helpottaa huomattavasti pennun kanssa pärjäämistä), niin et kuitenkaan varmasti ehdi sitä normikupista lämpimänä juomaan.
  • Jos pentu onkin ihan yllättävän kahvihimoinen, älä hyvä ihminen jätä sitä kuppia mihinkään, mihin pentu voi korkeallekin hypätessään ulottua.
  • Koska todennäköisesti et kuitenkaan muistanut edes keittää sitä, tee jo ennen pennun tuloa sopimus lähimmän take-a-way -kahveja myyvän kahvilan kanssa kotiinkuljetuksesta joka aamulle.

Pennun pussaaminen
  • Älä pussaa pentua naamaan
  • Jos kuitenkin pussasit, voit olla ihan iloinen siitä että lävistys on paljon halvempi kotona tehtynä
  • Käy kuitenkin vielä ammattimaisella koulutetulla lävistäjällä tutkituttamassa uusi reikä/reiät.

Vaatteet ja kengät
  • Käytä vaatteita. Sellaisia, joista saa hyvin kiinni ilman että osuu jalkaan/käteen/mihin vaan.
  • Jos kuitenkin haluat, ettei pentu opi roikkumaan vaatteissa, voit laittaa sellaiset ihonmyötäiset vaatteet, mutta omapahan on kipurajasi.
  • Muista taskut! Oli millainen asuste vaan, taskuja pitää olla. Ei haittaa jos on semmoisia mistä putoaa namit ulos kun kyykkii ja juoksee (karkuun), se voi monesti pelastaa nahkasi. Kirjaimellisesti.
  • Valitse semmoisia vaatteita millä ei ole väliä, mitään väliä. Varmista, että myös koko muu perhe on varustautunut samoin. Ei haittaa, vaikka muutaman kuukauden kulkisi vähän erilaisissa vaatteissa. Muista varata näitä huonompia vaatteita paljon, sillä kun reiät lisääntyvät, ne kasvaa, ja se ei välttämättä ole enää sitten kiva, ei muiden ihmisten, eikä sinun nahkasi kannalta.
  • Aamutakki on ihan kiva, mutta sitä ei kannata käyttää.
  • Kengistä: Käytä kenkiä. Suosittelen turvakenkiä. Saappaatkin käy, mutta sitten ne ei toimi enää saappaana.

Kipu
  • Koska sinua tulee sattumaan pirusti ja monesti, kannattaa kipurajaa kasvattaa etukäteen. Tapa tähän on ihan vapaasti valittavissa.
  • Mieti jo etukäteen, mitä sanoja todennäköisesti aiot käyttää niissä kipurajan ylittävissä tilanteissa, jos asut muualla kuin äänien naapuriin kuulumattomissa. Myös tien läheisyys tulee huomata (pyöräilijät), sillä ääni kuuluu yllättävän kauas, ja (vilkkaan) pennun saaminen hoitoon sinun kuulustelujesi ja mahdollisen tuomion ajaksi ei ole välttämättä helppoa.

Lelut, namit, puruluut
  • Jotain pennun suuhun pikaisesti työnnettävää kannattaa olla aina käden ulottuvilla. Leluja, nameja, ja erilaisia kovia puruluita voi pitää aina mukana. 
  • Pidä mukanasi seuraavia tuotteita: köysilelut (pitkät ja lyhet, paksuja ja ohuita), rättejä (fleece, puuvilla, säkkikangas, huonekalukangas), pehmolelut (pieni helposti kannettava, noin 3 kpl, iso painikaverilelu, ja yksi pökkimislelu, ettei kaikkia tarvitse siihen puuhaan käyttää), omia ruokanappuloita, koulutusmakkaraa (min. 3 eri makua), siankorva, raakoja sulatettuja broilerinsiipiä, joulukinkku ja puruhiha. Myös koko maalimiesvarusteet ovat suositeltavia. 
  • Jos nyt kävi mielessäsi, että tässä on jotain liioiteltua, niin sillä hetkellä kun yrität saada pois pentua vaikka kukon/lampaan/lapsen kimpusta, ymmärrät ettei ole.
  • Varaa siis reppu/rinkka/jenkkikassi/teltta/mustia jätesäkkejä. Mm. tästä syystä suosittelen vuoden kuntosalitreeniä ennen pennun ottamista.
  • Koska pentu ei varmastikaan halua mitään niistä leluista juuri sillä hetkellä, pidä pitkin sisä- ja ulkotiloja varuiksi myös ämpäreitä, paalinaruja, lasten leluharavoita, keppihevosia ja muovisia lapioita. 
  • Koska näitä ei kannata säilyttää pennun tasossa, jotta edes niiden arvo säilyy, kannattaa rakentaa ympäristöön monenlaisia hyllyjä ja pöytiä ja tukia. 
  • Koska pentu syö varmasti niiden jalat, varmista että ovat pennulle turvallista materiaalia, eivätkä kaadu pennun päälle. Suosittelen betonivalua.

Muista pennun hyödylliset harjoitukset!
  • Koska pennulla saattaa tulla yllättäen rauhallinen hetki ja se napittaa sinua syvälle silmiin tummanruskeilla nappisilmillään, ole aina valmis hyväntuuliseen, kannustavaan treenihetkeen.
  • Tätä varten suosittelen muutaman vuoden joogaa (astanga-, nauru-, äitiys- ja mitä näitä nyt on), mindfullness-kursseja (vähintään jatkotasoa 2 vuotta käytynä)
  • Koska hyvä mieli, reipas olemus ja raikas ajattelu vaatii myös hyvää lihaskuntoa, kannattaa todella tehdä aktiivisesti 3 vuotta syvien keskivartalolihasten harjoituksia personal trainerin valvonnassa, jotta ne tulee tehtyä kunnolla. Tarvitset niitä, jotta pystyt kantamaan itsesi vakaasti, niillä muutamilla harvoilla heikoillakin hetkillä mitä tämä rakas pieni pentukoira saattaa sinulle aiheuttaa.
Toivomme, että näistä on jollekin hyötyä. Lupaan, että jatkoa seuraa.


Ja siis eihän Mahti, mutta jos joku muu...


Mahti 8 viikkoa - kuvakooste jännästä päivästä :)

Tänään meidän Mahti saavutti maagisen 8vkon iän :)!

On pakko sanoa, että se on tuntunut jotenkin vanhemmalta kuin 7 viikkoiselta jo saapuessaan. Kun kävin katsomassa Mahtia päivää vaille 6vkoisena, se tuntui jo niin isolta, valmiilta, reippaalta kohtaamaan maailmaa. Otin siitä videoitakin, ja edelleen niitä katsellessa se näyttää jotenkin isolta pojalta jo niissä :D.
Tämä on jotenkin niin monella tapaa erityinen poika!

Mutta oikeastihan Mahti on vielä tosi pieni. Tosi pikkuinen terrierinpoikanen, joka puree vimmatusti ja leikkii hirmuisesti. Se on aktiivinen tapaus :D. Mutta kun se nukkuu, se kanssa nukkuu. Sikeästi, syvästi, pitkään. Pieni mies tarvitsee paljon lepoa <3.

Tänään käytiin esikoisen koululla, pojat pelasi palloa, ja Mahtikin halusi kovasti pelata palloa :D. Sehän oli ihan mahdoton! Täyttä vauhtia pallon perään ja sitten sai palloraukka kyytiä! 
Reissu meni hyvin, Mahti hyvin seuraili kun kuljettini pihalla. Oli siellä muutakin porukkaa, ei se sinne lähtenyt muttei pelännytkään. Katsoi, tuumasi, ja jatkettiin matkaa.
Lopuksi se simahti. Ihan totaalisesti.

Päivä oli jännä, mutta juuri sopiva tämmöiselle pikku-ukolle. 
Otettiin "viralliset" 8-vkon iän seisomis- ja istumiskuvatkin :)

******************
Ja tässä heti alkuun "viralliset" 8vkon seisomiskuvat:

(ylemmässä pieni mies on juuri herännyt ja vähän tööt ja kasassa, mutta saatiin muuten hyvä rauhallinen treeni!)



Aamulla oli paikkamakuutreeni, johon innolla osallistui melkein koko koiralauma :D. Vain irlis Ronja puuttuu, koska oli pihahommissa. Meillä usein koirat ehdottaa itse treenihetkiä, ja onhan se jo Mahdissakin nähtävissä tuo puuhailuinto. Se tulee välillä napittamaan suoraan silmiin ja selvästi ilahtuu jos kaivan namit (ruokanappulat) ja puuhataan jotain kivaa :D. Ihan liikuttava.
Pieni mies isolla koulun pihalla <3


Ensin Mahti hetken tsiigaili mun jaloissa, sitten siitä tuli kauhea riiviö ja lähdettiin purkamaan virtaa pallon perään.



Pakko sanoa, toimii! Poika viipotti pallon perässä semmoisella antaumuksella, ettei olla vielä nähty :D. Onnellisena katsoin menoa ja arvelin ukkelin väsähtävän aika täydellisesti tuon pinkomisen jälkeen.


Kaikkea hassua siellä kävi... Mahdille kun tapahtuu :D. 
Pieni mies jäi jumiin ison pallon päälle...


... Ja verkkoon, ihme kun ei siitä pääse läpi! (Tai menis se jos päättäisi, onneksi ei päättänyt.)


Avara maailma.


Se pikkuinen alkoi väsähtää, tuli ihan minun viereen <3.
 Enkä yllätyksekseni tuntenutkaan naskaleita pohkeessa, vaan se tuli nojaamaan, rakas.


Sitten se sippas <3.


Kotimatkalla oltiin vielä ajateltu moikata pelottava secu-vartija Juha, ihan näin totuttautumisen alkajaisiksi, jottei Mahti söisi isona isoja vieraita miehiä (kuten meidän Otto-airis tapasi suunnitella). Mahti morjesti nopeasti, ja oli niin väskä, että meni nukkumaan.


Se nukahti autoon ja veti hirsiä vielä pihassa autossa monta tuntia.


Ja vielä tältä päivältä 8vkon istumiskuvat, joista en osannut valita yhtä, näitä olisi vielä parikymmentä tuolla lisää jemmassa :D. 

Tää koira on niin suloinen <3. Pieni rakas riiviö pihtihammas <3.





maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ensimmäiset yhteiset opettavaiset päivät

Haittaako, jos ei ole kolmeen päivään ehtinyt tiskata, ei siivota, ei oikein käydä suihkussa? Jos on joka päivä muistanut keittää aamukahvin vasta puoleltapäivin? Ja nukkunut hiukkasen vähemmän? Pyykkiä on kyllä pesty, mutta unohdettu laittaa kuivumaan.

Mutta kuitenkin on muistanut leikkiä, käyttää pentua ulkona, videoida, ottaa kauheasti kuvia, opettaa pennulle asioita, harjoitella käsittelyä? Ja tehnyt ihan kauhean paljon ajattelutyötä, opetellut pienen pennun käytöstä ja luonnetta ja ihmetellyt vaan sen mielettömän hienoa olemusta? Mutta siis ei hätää, lapset on kyllä saaneet ruokaa :D. Ja itsekin. Ja kaikki muut eläimet, ja niitäkin on kovasti paijailtu, että muistavat olevansa tärkeitä :).



Meillähän kävi hyvin onnellinen perhetapahtuma lauantaina, saatiin Mahdin lisäksi lisää eläinlapsia :)! Mahtava kanaemomme Rauha on hautonut pitkään ja hartaasti ja todella mallikkaasti. Niinpä lauantaina kuoriutui 8 pientä tipua :)! Niitäkin on tässä sydän syrjällään ihmetelty ja videoitu :)! Ja samalla tavalla kuten kaikista eläimistä, ollaan jo suunniteltu, miten niitä totutetaan ihmisiin ja miten opetetaan Rauhalle, että me ollaan hyviä, eikö pöllitä sen lapsia. Jotta saadaan Rauhalta lupa tulla hoitamaan pieniä ihan käsikesyiksi asti :).



Opettavainen lauantai

Nämä ekat päivät on menneet Mahti-pennun kanssa todellakin aktiivisesti. Tämä pentu on hyvin hyvin menevä tapaus, leikkii ja jahtaa, koko ajan se jotain puuhaa :D. Ihan tämmöistä ei ole minulla vielä koskaan ollut, ei ollut edesmennyt airisurokseni Ottokaan ihan tällainen :D. Mutta tiesin odottaa! Ja olen tästä reippaudesta hirmu iloinen! Nyt vaan kaikki työkalut käyttöön pennun kanssa, tästä tulee hyvä juttu :)!



Lampailta jääneet horsmien varret ovat osoittautuneet pelastuksiksi
tässä pihamaalla :D


Meidän ensimmäinen yhteinen päivä eli lauantai, oli varsinaista opettelua siihen, miten toimitaan, ettei terrierinpoikanen roiku kokoaikaa lahkeessa :D. Ja tietysti sitä ihmettelyä, miten ihana pentu se on!! Samalla tutustuttiin kaikkiin pihan eläimiin ja paikkoihin. Opeteltiin yhteistä leikkiä, pikkuisen namipalkkausta, ja illalla tein ajatuksissani pientä yhteenvetoa ja uudenlaista suunnitelmaa seuraavalle päivälle. Mietin tarkemmin, mitä sanoja me oikeasti aletaan käyttää, kuka opettaa mitäkin. Miten ohjeistetaan vieraat? Nyt kun pentu on nähty ja hyvin reippaaksi todettu, missä voitaisiin käydä ekan viikon aikana tutustumassa maailmaan?

Sunnuntai, Mahdin toinen päivä meillä

Eilinen olikin sitten ihan erilainen! Sain ohjeistettua poikia, miten toimia missäkin tilanteessa, ja tein jo päivänä aikana todella montaa erilaista harjoitusta, toki rasittamatta pentua, ihan vaan siinä päivän puuhailun ohella.

Eilenhän oli tosi kaunis päivä, ja oltiin paljon ulkona. Mahti oli mukana mm. lammasaitauksessa, sekä aidanrakennuksessa että ruokintakeikalla. Käytiin viemässä roskat (meillä viedään tuonne kauemmaksi kerralla, autolla...), vietettiin siellä kylätalon pihassa hetki ihmettelemässä uutta paikkaa.


Roskisreissulla 7-viikkoisena

Pihassa puuhattiin monenlaista. Pöytätreeniä nameilla (oma kuivaruoka uppoaa vielä tosi hyvin), 8v. Eino-poikani otti upeat pöytäkuvat! Samalla kun Mahti söi pöydältä nameja, käsittelin sen itse läpi, hampaat, kroppa, jalat, tutkin tunnenko toivottavasti kohta laskeutuvat ballsit (jee tunsin) ja kehuin ja silitin. Leikittiin paljon, aloitettiin huomiosanan eli nimen ehdollistaminen, tehtiin luoksetuloa, houkutteluohjaamisharjoituksia. Teki kauheasti mieli aloittaa seuruu, mutta päätin että maltan vielä, ja aloitan sen suoraan videolla :)!

Ainiin ja aamu oli ihana :). Mahti oli tosi pitkään sylissäni, pureskeli rauhakseen köysileluaan, ja minä silitin rauhassa pitkiä painavia silityksiä. Myös tassuja. Leikkasin samalla varmaan viisi-kuusi kynttä, koska sen mielentila oli ihan täydellinen. Sängyn vieressä on aina varattuna hyviä tilanteita varten varuiksi kynsisakset ja nyppimisraspi sekä harja. Vaikkei raspiakaan vielä aikoihin käytetä oikeasti.

Ja ensimmäinen vieras ihminen kävi meillä, naapurista ystäväni Jenni! Se meni tosi hienosti! Panostetaan siihen, että pentu ei hypi, eikä pure, eli nami avoimella kädellä ihan alas jotta pentu saa sen pomppimatta. Kutsusanana käytetään nyt sanaa "pentu" tai "poika", sana "Mahti" on eri tarkoitukseen eli huomiosanaksi, ja se opetetaan erikseen, ollaan siis jo aloitettu! Siitä tulee aina palkka, ehdollistetaan kunnolla se nyt alkuun.

Maanantai

Tänään maanantaina ollaan oltu koko päivä tähän asti ulkona. Ihailtu tipuja, leikitty, harjoiteltu sitä lahkeessa roikkumattomuutta, jatkettu siis ihan sitä perusopettelua.

Tehtiin äsken vähän pidempi pöytätreeni, Mahti mussutti herkkua pöydällä ja minä tein ekan version trimmaustreenistä siinä samantien. Nyppimiseen tähtäävää liikettä ja käsittelyä, ei tietenkään nyppimistä itsessään vielä. Mainio harjoitus, olen tyytyväinen!


Ensimmäinen trimmitreeni, rauhallista herkun
pureskelua, minä samalla silittelen nyppimisotteella,
ilman nyppimistä. Kävin läpi selkää, niskaa ja jalkoja.
Tänään on muuten luvassa rauhallinen päivä, kotona treenailua ja tutustumista edelleen. Käydään ehkä naapurissa katsomassa eläinpaljoutta. Sitä ennen haluan vielä testailla, että jos minulla on asiaa, saanko sen millään sanalla tai äänellä kääntymään. Nyt menee jo suht hyvin, alkuun kun ei ollut vielä mitään yhteistä kieltä :D. Kutsuvasti sanottu "hei" tai "täälläpäin" toimii jo jotenkin, niitä vahvistan nami kourassa ennenkuin vielä mennään muualla käymään!

Huomenna on sitten luvassa Jämsän reissu, käydään töissä, saa tutustua työpaikkaani eli Eläinkoulutus Onnin tiloihin, jossa trimmaan ja koulutan kursseja, ja pidetään luentoja. Mahti tulee varmasti viettämään siellä paljon aikaa, sekä yksin että porukassa, niin vieraiden kuin tuttujen keskellä. Se on tärkeä paikka, mennään käymään siksi siellä nyt heti, jotta siitä voi tulla sille kuin toinen koti :).

Blogiaiheita mielessä

Samalla kun opetellaan yhteiseloa, ajatuksissa raksuttaa kokoajan jo kauaskantoisemmatkin ajatukset. Tässä tulevia blogiaiheita! Tässä pentuarjessa, lomaillessa ja lasten kanssa menee aika niin onnellisen aktiivisesti, että kirjoittelen näitä sitä mukaa kun aina on hetki pysähtyä.
  • Merkitykset. Kaikella, mitä pentu näkee ja kokee, tulee olemaan sille joku merkitys. Näiden merkitysten luomiseen, niihin vaikuttamiseen tai muuttamiseen, panostan kovasti.
  • Palkkaaminen, leikki vai nami?
  • Näyttelykäytösten aloittaminen
  • Käsittelyn ja trimmauksen aloitus
  • Pentu ja muut eläimet
  • Ihmisten tervehtiminen
  • Sosiaalistamiskalenteri ekoilta viikoilta (toteutunut versio :)!)
Ollaan videoitu jo paljon, ensimmäisiä käsittelyitä ja leikkiä, palkkaamista. Täytyy sieltä valkata parhaat palat ja laittaa sepostuksien kera Eläinkoulutus Onnin kanavalle :). Tässähän täytyy vielä opetella editoimaankin, kääk :D.

Youtube-kanavan osoite on https://www.youtube.com/channel/UCYtrcKBTKj5jQRawtkzGhtw

Eka video sieltä jo löytyy, videoitiin se, kun ensimmäistä kertaa Mahdin elämään ilmestyi panta :). Koska sillä on mahtava naminodotuskeskittymistaito, ja se odottaa istuen, (tämä oli jo olemassa kun tuli meille) oli pantaharjoitus ihan tosi hieno.

Täytyy vielä sanoa, että sen ihanuuden keskellä tuo eka päivä oli tavallaan aika erikoinen. Oltiin aivan ihastuneita, mutta myös jännitti. Perheessä oli uusi tyyppi, ihan meille vieras, me sille vieraita. Ei mitään yhteisiä työkaluja tai yhteistä kieltä vielä, kaikki yhtä suurta kysymysmerkkiä.



Ja silti samalla sydämessä se mahtava tunne, kun kaikki tiet avoinna, kaikki mahdollisuudet edessä.
Toivottavasti edessämme myös pitkä yhteinen tie, täynnä hienoja kokemuksia. Jo sunnuntaina tuntui, että me tunnetaan ja ymmärretään toisiamme paremmin, ja tänään minusta tuntuu, kuin olisin tuntenut tuon pienen Mahti-pennun aina. Ehkä vaikuttaa sekin, miten hienosti se on ihan heti sulautunut porukkaan, ja on nyt kuin kotonaan. Kyllä meidän sydämet on nyt viety <3.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Pieni ihana Mahti on täällä :)

Ensimmäinen kokonainen yhteinen päivä takana. Mahti on ihana <3.


Matka kotiin perjantaina meni hyvin, tämä pieni poika on hirmuisen reipas ja tasapainoinen tyyppi. Jotenkin vahvaluonteinen ja itsevarma, mutta myös tarpeen tullen kuunteleva ja korrekti. Vaikka on niin pikkuinen pentu vielä.


Mahti sopeutui meidän laumaan samantien, ja täytyy kehua tätä meidän jengiä, joka otti pojan upeasti vastaan, hyväksyen heti porukkaan. Varmasti Mahti ihmettelee, missä on turvallinen Dava-äiti ja muut koirat, ja sen hirmuisen tärkeät ihmiset, jotka on olleet Mahdille tähän asti sen koko elämä. Toivon, että meidän perheen hulina ja touhu auttaa hieman peittoamaan sen ikävää. Huomaan kyllä, että etenkin lasten läsnäolo on sille tosi tärkeää <3.

Jo tänään opittiin varmasti toisistamme paljon. Hirmuisella innolla odotan huomista, uutta kokonaista yhteistä päivää! Päästään jatkamaan opettelua! Yhteistä leikkimistä, kontaktitreeniä, lasten ja Mahdin omia yhteisiä työkaluja ja ihan vaan yhdessä olemista ja elämistä <3.



Olisi jo niin paljon kerrottavaa, oivalluksia ja kokemuksia. Mutta me keretään, nyt unille. Ensin vielä pienen hetken ihmettelen noita pieniä tassuja jotka väpättävät unissaan, ja koko tyyppiä, pientä ihmettä <3.




torstai 27. heinäkuuta 2017

Yks yö. Yks. Koulutussuunnitelmaa silti ensin vähän!

Että yks yö! Yks!! Mä en pysty enää keskittymään mihinkään :D Enkä tuottamaan mitään järkevää tekstiä :D. Tämä päivä menee varmaan vähän sumussa.

Kohta kyllä lähden töihin, on muutamien koirien kynsienleikkuut, ja minä tykkään niistä kaikista koirista ja omistajista niin paljon, että se on kyllä kivaa :D. Nekin joutuu ehkä kuuntelemaan Mahti-vuodatusta :D. Sitten olisi pentukurssi ja näyttelykoulutus. Sitten tulee ilta, tiskaan, siivoan, teen vielä yhden lelun, kerään kasvattajalle tuliaiset ja nukun. Paitsi että millä ihmeellä minä tainnutan itseni että saan unta :D?



Lupasin että ennen Mahdin tuloa vielä kirjoitan meidän tulevista lajeista ja koulutusaiheista. Onneksi tein tekstiä jo etukäteen jotta saan jotain ulos! Tarkempia koulutussuunnitelmia en ihan vielä tee, mutta nämä lajit ja käytökset olen miettinyt. Ja juu, arjessa sitten pentu kertoo, näyttää paljon, mitä me tehdään, mistä se pitää, mistä me yhdessä innostutaan ja mihin elämä vie :).

Pistin muuten Onnin Facesivulle arvonnan, joka liittyy tähän Mahdin blogiin. Voi voittaa herkkuja, sekä itselle että koiralle :)! Tässä osoite sivulle, arvonta on kiinnitettynä yläreunaan: https://www.facebook.com/elainkoulutusonni/

Pennun koulutussuunnitelmaa - karkeasti näin alkuun :)

Priorisoin opetettavat asiat niin, että ne mitä eniten tarvitsen ja kaikista useimmin (etenkin arjessa), koulutetaan vahvoiksi ensin, yleistäen tosi nopeasti. Sitten lisäillään muita, tarpeiden mukaan. Liitän moniin käytöksiin vihjesanan vasta valmiiseen hyvännäköiseen suoritukseen, enkä vielä harjoitteluvaiheessa. On poikkeuksia, kuten odota.

Harrastustoiveet
  • toko - minun lempparilaji, tarkkaa tekemistä, riittävästi haastetta, selkeät säännöt, hirmuisesti apua arjenkin tilanteisiin!
  • koiratanssi - yksi parhaista kontaktinvahvistuslajeista! Huippuhauskaa touhua, temppuja, siirtymiä seuraten eri tavoin, vain mielikuvitus rajana. Helppo vaikeuttaa, helppo kisata, ihan superhauska laji!
  • rallytoko - kiva vastapaino tokolle, vahvistaa myöskin kontaktia mahtavasti, kun tapahtuu usein kaikkea jännää :D. leppoisa laji, helppo korkata kisakynnys, monipuolinen, mielenkiintoinen laji, jossa myös riittää haastetta korkeissa luokissa ihan riittämiin.
  • näyttelyt - järkevästi harrastettuna tosi jees, tykkään itse, ja kriteerinä käymiselle on, että saan koirankin viihtymään :)! Häiriö valtava, joten kunnon seisomistreeni ja kehäliikeharjoittelu alle.
On monta muutakin haavetta, kuten haku, nenätreeniksi joko jälkeä tai nose workia, vetoharrastus olisi kiva aloittaa kun Mahti on iso. Mutta hetken vielä mietin näitä muita, missä järjestyksessä aloitetaan mikäkin laji. Olisin tosi innostunut kisaamaan monessakin lajissa, mutta oma kisajännitykseni pilaa paljon. Sen kanssa pitää tehdä vielä töitä, onneksi tässä on nyt aikaa :D.

Koulutettavat käytökset

Ihan arkielämääkin varten tulee koiralle opettaa monia asioita. Nämä seuraavat käytökset ovat tärkeitä jokaiselle koiralle, ja ne toimivat myös pohjakoulutuksena monia harrastuslajeja varten.

Ensimmäisenä kontakti. Sitä harjoitellaan monella tapaa. Pääasiassa kontakti tarkoittaa minulle sitä, että halutessani minulla on koiran 100% huomio. Se, missä koira silloin on, sivulla vai edessä, liikkuu vai istuu, ei ole alkuun tärkeää, ja teenkin kontaktitreeniä päätavoitteena nähdä lähelläni iloinen osallistuva koira. Voin leikkiä, voin palkata namilla, tai kehuilla.

Toinen on luoksetulo, se supertärkeä taito! Tätä kannattaa harjoitella pennun kanssa paljon, mutta kuitenkin taaten onnistumiset. Luoksetulosanan pitäisi aina yhdistyä jo luokse tulevaan koiraan, ja vasta kun se on vahva, käytetään sitä samaan koira luokse jostain kauempaa ilman että se oli alunperin tulossa. Koko koiran elämän läpi kannattaa vahvistaa luoksetuloa, pitää yllä tätä tärkeää taitoa palkkaamalla säännöllisesti.

Huomiosana on myös tärkeä, eli se sana, jolla saan koiran kuuntelemaan. Se ei ole luoksetulo, eikä katsekontaktia vaativa sana, ei istumista eikä muutakaan erityistä. Se on huomiosana, jolle voi perään tulla sitten niitä tarkentavia käskysanoja. Tämä toimii siis huomion herättäjänä, ja tästä tehdään isolla treenimäärällä vahva, ehdollistaen sana suoraan namiin. Mahdille huomiosanaksi ollaan ajateltu sen nimeä :).

Istuminen+pian myös sivu
Sivulla oloa tarvitaan monissa tilanteissa, niin arjessa kuin harrastuksissa. Hyvällä sivulla voi rakentaa hienon seuruun, ja hyvä sivu kantaa esim. tokossa pitkälle, kun se tekee liikkeiden aluista ja lopuista tarkat. Niinpä aloitetaan pian istumiset, sana liitetään vasta kun istuminen on pienestä käsiliikkeestä nopea.

Näiden jälkeen/ohella tulee myös arjessa varmasti harjoiteltua näitä:

Seuraaminen

Seisominen

Maassaolo (ei siis pelkkä maahanmeno :D!)

Irti

Jätä/Anna olla/E-ei (voisi yhtä hyvin olla ei, puuhailun keskeyttäminen)

Odota


Miksi näitä on niin paljon?

Hyvin monet tehtävät aloitan ilman vihjettä, tutustuen pentuun, sen käyttäytymiseen, millä tavoin se tarjoaa eri asioita. Voin miettiä samalla koulutustapoja, voinko esimerkiksi napata sen käytöksestä jotain valmista (esim. istuminen, katsekontakti, seuruu), houkuttelenko käytöksiä esiin vai kuinka haluan kouluttaa mitäkin. Teen paljon leikin ohella!

Tärkein pointti on, että pentu haluaa tehdä ja sillä on kivaa. Väkisin ei tehdä, koska toisinkin voi, eikä se ole edes vaikeaa. Vaan helpompaa, palkitsevampaa, tuloksellisempaa ja nautinnollisempaa.

Nyt alan keskittyä pennun tuloon ja tästä päivästä selviämiseen :D.
Teen illalla vielä (8-vuotiaan poikani opastuksella :D) youtube-kanavan Eläinkoulutus Onnin nimiin, ja sinne lisäilen sieltä voi sitten seurailla meidän videoita. Linkitän niitä tännekin! Lupaan kuvia ja tunnelmia, kun Mahti saapuu.
Nämä rakkaat tyttöset ovat vielä autuaan tietämättömiä siitä, mikä vilinä
tänne kohta saapuu <3.

Eikä tämäkään rakas mummeli taida ihan vielä käsittää.

Tämä arvon rouva, Onerva Kanerva, mummeli jo hänkin, ei onneksi ymmärrä
vielä mitään hänkään, saattaa meinaan alkuun vähän kauhistua.

Ja kaikista vähiten taitaa mitään nyt käsittää tämä, ei sillä ettäkö sitä kauheasti
kiinnostaisikaan vielä. Ihana Teuvo, jolle kaikki on aina niin fine :D.
Toivottavasti pentukin on tosi pian fine :D.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kuinka Mahti tutustuu maailmaan :)

O-ou, kolme yötä enää!! Nämä on jotenkin semmosia ihan älyttömiä nämä viimeiset pennunodotuspäivät, onneksi on ympärillä ihmisiä jotka jaksavat puhua kanssani pennun tassuista ja nenästä ja tuoksusta ja pentutestistä ja kaikista suunnitelmista ja vierailuista ja lelunteosta ja ruokakupeista ja ihan siitä kaikesta, päivästä toiseen :D!

Mahti ja sen neliviikkoinen nenä <3.

Tänään laitettiin ne kattolamput - kiitos naapuriin Jenni ja Pasi :)!! Ja peili seinään! Muuttui kauhean valoisaksi tämä kämppä :D. Valoa kansalle joka pimeydessä kompastelee kenkiin ja kynnyksiin.. Ihan kiva, pakko sanoa :D. Ja leluja on siis valmistettu, ruokakuppi löydetty, namit unohdin tuoda töistä ja häkinkin, pitää muistaa torstaina loput :)! Toivottavasti kurssilaiset torstai-iltana kestää mua jos vahingossa alan vaan paasaamaan pennusta silmät sydäminä ja unohdan kouluttaa - mä yritän hillitä itteeni!

Mutta siis siirrytään suunnitelmissa seuraavaan osioon eli siihen, miten pentua voi totuttaa tähän meidän suureen maailmaan. Puhun usein ihmisen maailman esittelystä pennulle, sillä tämä meidän yhteiskunta on pullollaan asioita, jotka ei millään tapaa ole koiralle luontaisia. Meidän ihmisten tehtävä on todellakin näyttää maailma pennulle turvallisena, kivana paikkana, jossa tapahtuu kivoja asioita. Ei vain koti, ei vain kotipiha, vaan kaikki paikat, joissa koira tulee elämänsä aikana mahdollisesti aikaansa viettämään.

Kirjoitin aiheesta joskus aiempaankin blogiin, täältä löytyy:
http://koirakouluonni.blogspot.fi/2014/10/ole-koiralle-kannustava-ystava-ja.html

Totuttaminen ihmisen maailmaan, eli erilaisiin paikkoihin, ympäristöihin, ääniin, koiriin ja ihmisiin, ym, on aika suuri ja pitkäkestoinen projekti, ja kestää tavallaan läpi koiran elämän. Pikkupentuvaiheessa, kun pentu on noin 8-12vkon ikäinen, on kuitenkin se kaikista tärkein ja paras aika esitellä maailmaa. Pennulla ei ole vielä aiempia oppimiskokemuksia kovin paljoa, ja me voimme niitä nyt turvallisesti luoda. Nämä kokemukset määrittävät sitä, mihin pentu tottuu, mitä se pitää normaalina, mitä täysin erikoisena ja käsittämättömänä. Silloin on hyvä aika kiertää ja nähdä paljon.

Koska tuo tärkeä aika koittaa heti koiran tultua uuteen kotiin, on minusta tärkeää, että jonkinlainen suunnitelma pennun totuttamisesta on tehty jo ennen pennun tuloa, sillä on aivan ymmärrettävää, että pentuhuuruissa aika menee hirveän nopeasti ja pennuntuoksua haistellen :D.

Miten meillä tämä toteutetaan, ja millä perustein?

Minun tärkein pointtini on, että koira oppii toimimaan, keskittymään, rauhoittumaan, tekemään töitä ja kuuntelemaan monenlaisissa paikoissa ja häiriöissä. Että nuo uudet paikat ja ihmiset, koirat ja vaikka kulkuneuvot ovat niin tuttuja asioita, että se ei koe tarvetta erityisesti reagoida niihin, vaan minun kanssani puuhailu voisi voittaa ne. Myöskin se, että koska aina tulee uusia asioita elämässä esiin, on pakko tottua jo nuorena hyvin monenlaisiin juttuihin, jotta koiralla olisi kenties mahdollisuus mielessään yleistää tämä tottuminen ja asioiden neutraalisuus niihin uusinkin. Kun moni asia on elämässä mennyt hyvin, ja niistä on selvitty ilman traumoja, on todennäköisempää, että usko säilyy. Mitä enemmän tulee huonoja juttuja, säikähtämisiä, traumoja, sitä epäluuloisemmaksi varmasti koira käy. Loogista, eikö?

Tähän perustuen, toivon meidän pennun oppivan, että maailma on hyvä paikka, täällä on turvallista olla, minä hoidan jos tulee jotain hoidettavaa, ja kun minulla on asiaa, se on yleensä aina hyvää asiaa ja sitä kannattaa kuunnella :D.

Tässä suunnitelmaa :)! Koska tästä voisi myös kirjoittaa kirjan, on tämä karkea raapaisu.

Ympäristöt (uusissa vieraissa paikoissa lyhyet onnistuneet käynnit tärkeämpiä kuin pitkät oleskelut!)

  • Koti - ensimmäinen iso muutos, johon tutustutaan ensin kunnolla. Sisätilojen jälkeen oma piha, navetta, heinälato
  • Metsä!! - se paras paikka! Pennulle parasta liikuntaa, hyvä luoksetuloharjoitus paikka, rutkasti nenätyötä!
  • Työpaikka, Eläinkoulutus Onnin tilat - Mahti tulee viettämään varmasti paljon aikaa töissäni, nimenomaan muiden koirien läsnäollessa. Alkuun tutustutaan yksin, pian Mahti tulee tunnille mukaan näkemään muita pentuja. Myös työpaikan ympäristö tulee pian Mahdille tutuksi pissakäyntien ohella.
  • Mahdolliset tulevat hoitopaikat/Ystävät, joiden kanssa ollaan enemmän tekemisissä ja koira saattaa viettää aikaa
  • Kaupunkiympäristöt - ensin meidän oma pieni rauhallinen kylä, sitten Jämsä ja Jämsänkoski. Kaupungilla hihnassa rauhallisesti kävelyä, kontaktitreeniä, varttikin riittää!
  • Treenikentät - virheistä oppineena, tutustutaan heti pienenä ensin ihan yksin isoihin kenttiin, eri pohjilla! Pelkkä kontaktitreeni ja leikkiminen riittää, jotta avoimet kenttäympäristöt ovat Mahdista mukavia :)! Usein kisojen kynnyksellä jännittää uudet kentät, hajut, koiran keskittyminen. Yritän nyt tehdä asian toisin :)!
  • Mätsärit, OnniDog, näyttelyt ja muut koiratapahtumat (OnniDog on oikeasti tosi hyvä paikka pennuille nähdä maailmaa, tulkaa tekin :)!)
  • Ostoskeskukset ja muut vilkkaat ympäristöt - kun pentu hieman kasvaa, käydään vähän vilkkaamissakin paikoissa!
Meidän upeat tämän hetken pentukurssilaiset harjoittelemassa
kävelylenkkiä ja ohituksia, sekä keskittymistä lenkin aikana
Eläinkoulutus Onnin ympäristössä!
Näiden ohella toki tulee tutuksi hiljalleen erilaiset kävelytiet, joilla käydään vaan kulkemassa pikkuisen hihnassa, totuttelemassa :). Koti ja metsä tulevat varmasti ihan ekoina näistä, sitten työpaikka ja kaupunkiympäristöt rauhallisilla alueilla. Pennun mukaisesti edetään, jos sille on kaikki fine ja se on reipas joka paikassa, edetään uusien paikkojen suhteen reippaammin.  Me emme valitettavasti pääsee osallistumaan millekään toisen kouluttajan pentukurssille, vaikka se olisi mielettömän hienoa, ja antoisaa minullekin! Mutta sen sijaan vierailemme niitä yksittäisiä kertoja siellä täällä, missä meidät sitten otetaankin vastaan :)!

Kun se Mahti-murmelo nyt pian saapuu, ja päästään näihin tutustumistilanteisiin, kirjoittelen lisää, mitä tehtiin ja miten meni :)!

Pitää kuitenkin muistaa, ettei pentua saa kuormittaa liikaa. Lepo, tuttu oma koti ja rauha, kontaktin rakennus tutussa ympäristössä ja suhteen luominen ihan kaikessa rauhassa ovat ne ihan ensisijaiset asiat.

Ihmiset

Mahdin elämään tulee liittymään paljon ihmisiä, tuttuja, mutta vieraitakin varmasti koko elämän läpi, koska se on osa harrastuksiamme. Uskon, että Mahti pystyy tutustumaan varmasti elämän läpi, mutta haluan silti, että muutamat ihmiset ovat heti pian sen maailmassa mukana. Etenkin sellaiset, jotka tulevat usein käymään meillä, jotta heille vastaanotto olisi aina lämmin :D! Haluan myös, että Mahti tottuu olemaan sekä miesten että naisten kanssa, ja erityisesti lasten <3. Tähän panostan taas vähän enemmän, tai siis älyttömästi. Ja oli vaatteet sitten tummat tai vaaleat, oli henkilö pitkä tai lyhyt, käveli miten vaan, puhui miten vaan, se olisi Mahti-pojalle normaalia.

Mutta siis nämä muutamat erityiset pääsevät varmasti hommiin ensin... Lähinnä tässä siis tulevat kyseeseen lähimmät ystäväni sekä sukulaiset (että varautukaa kaikki rakkaat läheiseni :D!). Sekä meillä töissä silloin tällöin auttelevat muutamat ihmiset, jotka ovat Mahdin seurassa pidempiä aikoja silloin kun ovat.

Tosi tärkeää on, että nimenomaan meille kotiin tulee vieraita moikkaamaan pientä Mahti-pentua, sitten kun ollaan ensin täällä itse tutustuttu toisiimme. Mahti on varmasti talossamme myös vahti, kuten muutkin koirat osaltaan, ilmoitusluontoisesti työskennellen :). Haluankin heti alkuun kiinnittää huomiota siihen, että pyydettäessä se tervehtii hyvin rennosti tulijat. Samalla saadaan harjoiteltua tervehtimistä heti pienestä pitäen, ilman ryntäilyä, hyppimistä ja hirmuista riehua :D. (Tavoitteita pitää hei aina olla :D!)

Käydään tietysti myös vieraissa paikoissa, ja se on sitten aina paljon suurempi juttu Mahdille, kun kyseessä on vieras paikka, ihmiset ja mahdollisesti vielä eläimetkin. En usko että nämä ovat tälle pennulle ongelma, mutta toki on siis ihan eri asia kyseessä, kuin että vieraat tulevat meille.

Koirat

Toisiin koiriin on pakko tottua. Ei voi mitään. Se on iso työ, ja tässä toivoisin onnistuvani extrahyvin! Minullakin on monenlaista kokemusta elämäni varrella, ja nyt kun tämä airisuros meille saapuu, toivon että saan sille iskostettua päähän ohitusten jalon taidon, ja toisten koirien seurassa iloisen keskittymisen, treenaamisen ja jopa sen rauhoittumisen. Nyt osaan tämän varmasti paremmin kuin aiemmin, mutta otan tämän aika tosissani :D.

Toisissa koirissa tärkeää on, että totuttautuminen tapahtuu tosi säännöllisesti, ja pitkäjaksoisesti. Yksi pentukurssi ei riitä, muutamat mätsärit ei riitä, ei leikkihetket, ei kimppalenkit yksinään. Se on iso kokonaisuus. Suunniteltu häiriötotutus saisi jatkua mielestäni läpi nuoruuden, sinne pari kolmevuotiaaksi, riippuen tietysti koiran luonteesta. Huomioonotettavaa ovat mm. seuraavat seikat suunnittelussa:
  • tavataan riittävästi erinäköisiä ja kokoisia koiria (eri värit, erilaiset korvat, erilaiset naamat, ruttuiset ja pitkät kuonot, erilaiset karvat, puuhkaturkit ja nakut jne)
  • jos leikitään vapaasti tai morjestellaan hihnassa edes, on tunnettava sen toisen koiran käytös tosi hyvin, ettei pennulle mitään käy. sitä ei liiskata mihinkään pöpelikköön, ei varsinkaan satuteta, ei pelästytetä. jos on epävarmaa yhtään, ei se koira ole pennun tapaamiskaveri!!
  • löydetään leikkikavereita, joiden kanssa on aidosti kivaa, ja leikki samanhenkistä
  • käydään kimppalenkeillä, vaikka vartti vaan silloin tällöin, jotta pentu oppii keskittymään lenkkiin vaikka kaveri mukana
  • treenitilanteet (kurssiympäristö, kaverin kanssa sovittu treenihetki)
  • yksin mentävät lenkit ohituksineen, supervahva kontakti ja isot namipalkat ohituksissa! (varmista että liikut jossain missä liikkuu muitakin, ihmisiä ja koiria :D!)
Mahdin kohdalla on hyvä tilanne sinänsä, kun tunnen paljon koiraihmisiä :) ja heidän kivoja koiriaan!
Kotona meillä on jo kolme hyvin erilaista, irlanninsusikoiramummo, dalmatialaismummo ja toyvillakoiraneitokainen, ja on hienoa että saa näihin kolmeen jo heti totutella! Kuitenkin vieraat koirat ovat ihan eri asia, ja niitä on nähtävä paljon, valvotusti ja suunnitellusti. Kun hallittuja tapaamisia on paljon enemmän kuin satunnaisia, voi paremmin taata hyvät kokemukset ja vaikuttaa tapaamisten kulkuun. Koiran silmiin se on ihan sama tapaaminen kuin satunnainenkin, mutta kokemusten kannalta noin miljoonasti parempi vaihtoehto.

Ihan jo meidän omassa kodissa pääsee tutustumaan hyvin
erikokoisiin koiriin :D.

Aion pyytää muutamia erilaisia koiria treffailemaan meitä, Mahdin sukulaisiakin löytyy täältä niin näkee tutunnäköisiä partanaamojakin sitten :D. Lenkeille saan varmasti mukaan joitakin, mätsäreissä käydään ihmettelemässä sivummalta maailmanmenoa, ja järjestän yhteislenkkejä, joissa ihan pienetkin pääsee keskenään leikkimään. Sielläkin saa Mahti piipahtaa. Ohituslenkkeihin minun pitää erikseen suunnitella aika, koska täällä metikössä ei kukaan liiku :D. Eli muiden ajelujen oheen pistetään kaupunkireissuja ja vierailuita! Näistä meidän kalenteri nyt täyttyy, onneksi on paljon rauhallista kotiaikaakin. (Ai mä niin odotan!! Halkeen tässä välissä äääk!)

Muut eläimet

Meidän kotona Mahti pääsee tottumaan kissoihin, kanoihin ja lampaisiin. Pidän sitä paljon mukana päivittäisessä puuhailussa, ja toivon että se tottuu niihin nopeasti niiiiin hyvin, ettei se tahdo kanapaistia eikä lampaanjalkaa aamupaloikseen, vaan suhtautuu niihin mieluummin perheenjäseninä :D. 

Toisinaan meidän pieni eläinlauma kulkee yhdessä vapaana.
Niitä ei saa popsia, niinpä Mahti liittynee joukkoon ihan
muina miehinä, keskittyen muihin juttuihin :).
Koska meillä on haaveissa myös alpakat (olen niitä koulutellut tuolla naapurissa Alpakkakartanolla, olen ihan alpakoitunut :D!), pyydään että saadaan tutustua niihinkin pian, kun Mahti on vielä ihan pieni. Hihnassa käydään kurkkaamassa :). Ja sitten vielä, tuossa lähellä ystävälläni on paljon erilaisia muita eläimiä, käydään sielläkin katsomassa mitä kaikkea on olemassa. Mm. puput, niistäkin meillä haaveillaan, ja onhan Mahti tutustunut jo kasvattajan luona heidän pupuun :)!

Alpakkakartanon Mozart, minulle
hyvin hyvin rakas eläin <3.


Äänet

Erilaisiin ääniin tottuminen on sellainen juttu, mikä yleensä hoituu ihan arjessa, mutta joskus siihen pitää panostaa. On ensinnäkin tarkkailtava, onko pentu ääniherkkä. Mahti on reagoinut vieraisiin jänniin ääniin pysähtymällä ja keskeyttämällä puuhansa, eli seurailen nyt ehkä vähän tarkemmin, mitä se mistäkin äänistä sanoo. Tällaisissa tilanteissa, joissa kuuluu joku ennalta arvaamaton ääni, jatkan itse mitä olin tekemässä, voin hiljalleen viedä Mahdin huomiota muualle ja koittaa palkata. Jos palautuu pian, tosi jees! 

Täällä meillä yksi erityinen ääni on nuo lentokoneet, joita lentää paljon yli. Niihin vaan tulee tottua, ja mekin muuton jälkeen ollaan tosi nopeasti totuttu. Ainoastaan meidän Bertta reagoi niihin vähän, mutta silläkin on helpottanut tosi paljon, kun ei äänistä seurannut mitään kauheaa, päin vastoin, kaikki jatkoi normisti puuhiaan. Se ääni on kuitenkin tosi kova.

Toinen mikä tulee varmastikin uutena, on kukon kiekuminen ja lampaiden määkiminen :D! Niihin se tottuu varmasti pian, mutta ehkä alkuun jäätyilee. Nämäkin ovat vaan sellaisia asioita, että kun se hiljalleen tottuu moniin uusiin ääniin, eikä mistään seuraa pahaa, toivon että se pian yleistää uudet äänet neutraaleiksi elämään kuuluviksi asioiksi.

Rusko-kukko osaa kiljua, mutta osaa se onneksi
olla hiljaakin, ainakin kun sillä on treenit :D Jos
Mahti säikähtää, pistetään kukko hommiin niin
on helpompi tottua :)!

Voisin taas loppuun tiivistää mitä siis tällä kaikella suunnittelulla, aikataulutuksella ja kaikella kulkemisella haen. Nämähän ei todellakaan kaikki ole ekan viikon asioita, mutta kuitenkin listattuna ne, mitä tahdon ehtiä Mahdin kanssa sen pentuaikana kokemaan.

Toivon, että Mahdista kasvaa koira, jonka on helppo suhtautua uusiin eteen tuleviin asioihin. Jos minulla on asiaa sille, tahdon, että se ympäristöstä huolimatta kokee intoa kuunnella minua. Jos sen eteen tulee jotain tunteita herättävää, se saa aina huomata, ihmetellä ja miettiä, mutta lopulta todeta, että hyvin tämä todennäköisesti menee. Toivon voivani tällä kaikella totuttamisella luoda koiralle optimistisen elämäntavan ja suhtautumisen maailman menoon. Niin, Mahti. Tätä minä yritän :).

Seuraava teksti käsittelee koulutusaiheita, mitä aloitetaan heti ja mitä en pidä vielä niin tärkeänä. Ja miten mitäkin koulutan ja missä. Meinaan pohtia samalla meidän lajeja, miksi haluaisin tehdä mitäkin. Tämä ehtinee vielä ennen perjantaita ulos. 

Varmastikaan eivät ole tyhjentäviä nämä tekstit, ja paljon voi jäädä vielä uupumaan. Toivon, että joku kuitenkin saa näistä vinkkiä ja iloa edes hiukan, ja voi alkaa pohtimaan oman pennun tärkeitä ympäristöjä, ihmisiä ja koiria sekä muuta totutusta tähän maailmaan :)!

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Näin me valmistaudutaan pennun saapumiseen, 4 vrk enää jäljellä!

Vielä 4 kokonaista pitkää vuorokautta, ja sitten meidän odotus palkitaan!

Onneksi tässä ei ehdi ihan vaan istua ja odottaa, meillä on paljon hommaa. Onhan pentua odotettu jo kauan, ja paljon on suunniteltu sen mukaisesti, mm. pieni loma! Aika mahtavaa :D.

Koiranpennun tulo taloon on oikeasti suuri elämänmuutos, ja vaatii monenlaista suunnittelua, vaikka täällä näitä rakkaita koiruuksia on jo ennestäänkin :). Nämä viimeiset päivät käytetään nyt tehokkaasti! On valmisteltava koti pentukuntoon, tehtävä vielä joitain hankintoja ja sovittava kaikenlaisia tapaamisia kalenteriin!

Iso työ on myös pennun kasvatussuunnitelmien miettimisessä, eli mitä pentu näkee ja kokee ensimmäisinä tärkeinä viikkoinaan uudessa kodissa ja koko elinympäristössään. On tehtävä koulutussuunnitelmaa, ja mietittävä valmiiksi, millaisia käytöksiä tahdon pennulla vahvistaa ja mitä en. Huomioiden sekä sujuva arki, että mahdolliset tulevat harrastukset. Näitä sitten muokataan ja tarkistellaan pennun kasvaessa, mutta joku suunnitelma on oltava pohjalla.

Asiat voi aina tehdä monella tapaa, ja sama pätee pennun tuloon. Minä suunnittelen ja mietin etukäteen asioita mieluummin liikaa kuin liian vähän. Haluan olla valmistautunut moniin eri tilanteisiin jo valmiiksi. Meille on tulossa sellainen koira, jota pidän itsekin rodun, sukupuolen ja vahvojen luonteenpiirteiden takia työtä vaativana, mutta se on juuri sellainen koira, jonka haluan. On vain tehtävä pohjatyöt tarkasti ja tulee olla varma siitä, että huomioidaan riittävästi asioita etukäteen. Yllätyksiä tulee aina, mutta tulisi sitten edes mahdollisimman vähän :D!

Illat menevät tällä hetkellä kirjoitellessa kaikenlaisia listoja. Tärkeimpänä ja ensimmäisenä suunnitellaan kuitenkin kodin valmistelu ja ne viimeiset hankinnat, jotta kaikki on valmista pentua varten! Tässä meidän suunnitelmaa :)!

Kodin valmistelu
  • turvallisuus - sähköjohdot tavoittamattomiin, pienet lelut pois lattioilta!
  • riittävästi petipaikkoja, jotta on oma paikka jokaiselle neljälle koiralle, Mahdille sivumpaan rauhallisia paikkoja koska tykkää vetäytyä omaan rauhaan nukkumaan
  • häkki avoimena rauhalliselle seinustalle jotta sinne pääsee aina halutessaan (on onneksi jo kasvattajalla saanut nukkua avoimessa häkissä halutessaan, tuttu juttu jo siis ja mahtava alku harrastuksia ym ajatellen!)
  • leluja riittävästi käden ulottuville että ehtii tehdä vaihtokauppoja (ennen) kun se iskee hampaansa lahkeisiin :D
  • ihmisten nukkumapaikat alakertaan - tullaan pennun seuraksi alkuajoiksi alas, jotta saadaan vietyä se pikaisesti pihalle tarvittaessa, ja jottei se ala kulkemaan rappusia yläkertaan ennen kuin on tarpeeksi iso siihen
  • sanomalehtikasa varuiksi - Mahtihan on ollut tosi siisti jo kasvattajan luona koska siellä on tehty niin hieno työ sen kanssa :)! Mutta otetaan nyt nippu tuohon esille kuitenkin..
Näiden pentuun liittyviin valmistelujen lisäksi meillä on pari muutakin juttua mitkä haluan saada tehtyä ennen Mahdin tuloa. Muutosta ei ole vielä kauaa, ja meillä ei esimerkiksi ole kattolamppuja vielä :D. En halua pimeässä kompastella pentuun ja viedä sitä ulos kenkiin kaatuilleen, eli lamput paikoilleen! Samoin seinään nojailee vielä eteisen peili, sekin tulee pistää seinään ennen kuin Mahti saapuu ettei kaadu pennun päälle.





Pennun tarvikkeet
  • lelut - köysilelut ja rätit leikkimiseen ihmisen kanssa (tehdään kuteesta, lakanoista), pureskelulelut puremisentarpeeseen ja hampaiden kutinaan (pitää hommata), pallot ihmisen kanssa leikkiin (pitää hommata), pehmolelut halimiseen ja riepotteluun ja mihin nyt näitä tarvitaan :D (näitä riittää...)
  • ruokakupit - löytyy, mutta valittava Mahdille riittävän erilainen, kaikki täällä osaavat (vaihtelevasti :D) kuppinsa...
  • pedit - muutama peitto taiteltuna vielä lattioille nurkkiin ja reunoihin, pari vanhaa sohvatyynyä patjoiksi
  • hihna - meillä oikeasti loppuu nyt hihnat! Riittävän pitkä pitää olla hihnaopetusta varten, min. 3m ja alkuun pienen ukkelin kestävä, pian pitää jo hommata skrodempi kunnon monitoimihihna kuitenkin...
  • panta - näitähän tuolla on :)
  • häkki - lainataan hetkeksi Oodi-villakoiran pienehköä (mutta kaunista) vihreää häkkiä ja isommat metallirotiskotkin löytyy sitten kun herra kasvaa..
  • ruokaa saadaan ilmeisesti alkutarpeiksi mukaan haettaessa..
  • palkkausnamit löytyy töistä (Naturis-koulutusmakkara, Platinumin puolikosteat ruokanappulat jne), hiljalleen tulee kuitenkin nämäkin käyttöön eli tuodaas kotiin lisää niitäkin, samoja mitä meidän koirat nytkin saavat palkkioina :)! 
  • pöytä töistä kotiin - trimmattava koira on vaan yksinkertaisesti totutettava pöydällä käsittelyyn, ja siitä me tehdään heti säännöllinen tapa! Sehän on kyllä ihan mallikkaasti ollut pöydällä jo Katariinankin luona :)!

Mahti tulee näkemään kaikenlaista jännää ja hauskaa pentuaikanaan, ja siitä teen kokonaan oman suunnitelman (ja postauksen!). Samoin koulutusasioista liittyen niin arkeen kuin harrastuksiin, kirjoittelen omat suunnitelmat. Ei oo ihan pikkujuttuja :D.

Muuta vielä muistettavaa - pentuhuumassa unohtuu helposti moni asia... :D!

  • treffattavien koirakavereiden omistajien ja muiden vierailupaikkojen kanssa tapaamisaikojen sopiminen (tai ainakin jo ennalta varoittaminen)
  • koulutusten ja tapahtumien aikataulut (käydään Mahdin kanssa joissakin treeneissä, itekseen ja ryhmissä, toki pennuntahtisesti, mutta säännöllisesti, aikataulut katsottava valmiiksi ja käynnit sovittava etukäteen! Mahti vierailee myös minun koulutuksissani!)
  • lasten briiffaaminen: mitä sanoja käytetään pennun kanssa, mitä opettaa äiti ja mitkä voi olla lasten juttuja, miten Mahdin kanssa liikutaan ja toimitaan, miten leikitään, mitä tehdään kun se iskee naskalit kiinni ja mitä vois tehdä ettei se ehdi iskeä niitä kiinni, mitä tehdään ettei se hypi, mitä Mahti mahtaa ajatella meistä ylipäätään...
  • villakoiran trimmi loppuun - on ollut lyhyemmässä trimmissä nyt, mutta otetaan sen verran vielä ettei siinä karvassa olisi niin helppo roikkua... muutenkin kaikkien koirien täyshoidot voisi suorittaa, kynnet ja harjaukset niin on sitten neidot nättinä :D. Itse en meinannut kampaajalle, saa heti totutella koiraraukka tähän karuun juurikasvuun, poikien tukat voisin leikata koska kohta pystyy pieni pentu roikkumaan niissäkin hampailla :D!
  • pellolla heinähommat jos ei sada, mahdollisimman hyvään malliin jo ennen Mahtia, vaikka se varmasti avustaa siellä mielellään mutta eihän se pieni pysy vielä mukana :D
  • vielä mietin siivoanko kanalan nyt vai sitten Mahdin kanssa (yhdistän pari loossia niin saa kanat isomman tilan), pojat siivoaa kuitenkin lampolan monesti viikossa niin saavat sinnekin varmasti tuosta siivouskaverin :)! 
Huh, on monenlaista hommaa, ehkä nämä ei sitten olekaan ihan niin tuskaisia odottelupäiviä, kun näyttää puuhaa riittävän :D. Ja ainiin, onhan mulla vielä töitäkin parina päivänä ennen pentulomaa! Hyvä niin! Nyt saan sitten keskittyä noihin koulutussuunnitelmiin ja siihen, miten Mahdille esitellään tuleva elämä ja ihmisten maailma. Superkivaa suunnittelua, hykertelen jo innoissani :D!